Työkaveripalvelu

Kirjan Työystävä -oletko oikeasti? julkistamistilaisuus on onnistuneesti pidetty Halikon kirjastossa. Kirjoja voi ostaa toistaiseksi suoraan minulta, johannanajatustenvirta@gmail.com.

Tavoitteenani on päästä puhumaan työpaikkakiusaamisesta yrityksiin, koska omakohtaisesta kokemuksesta tiedän kuinka tärkeästä asiasta on kyse.

Toivon myös, että mahdollisimman moni lukee kirjani. Kirjallani on monta tarkoitusta, mutta yksi tärkeimmistä on saada lukija ajattelemaan oman toimintansa vaikutuksia työpaikan työilmapiiriin.

Halutessasi voit tilata minut puhumaan aiheesta. Käsittelen aihetta omien kokemusteni ja ajatusteni kautta. Ns. keskustelevan luennon pohjana käytän kirjoittamaani kirjaa, mutta se on vain suuntaviiva ajatuksilleni. Mielelläni otan aiheeseen liittyviä kysymyksiä etukäteen, jotta voin tuoda puheissani esille myös asioita, jotka ovat Sinulle tärkeitä. En käsittele kiusaamista kokonaisvaltaisesti vaan nostan esille muutamia pieniä asioita, joilla voi olla suurikin merkitys hyvän työilmapiirin muodostumiseen ja ylläpitoon. Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa luennon kulkuun osallistumalla keskusteluun!

Kirjassa olen esitellyt myös ideani työkaveripalvelusta eli koko työyhteisön kaverista. Työkaveripalvelu oli se mitä minä olisin työpaikallani tarvinnut. Se voisi olla myös Sinun apuvälineesi saadaksesi sisäisen äänesi kuuluville tilanteessa, jossa se ei muuten onnistu. Mikäli olet kiinnostunut tietämään aiheesta lisää, ota yhteyttä johannanajatustenvirta@gmail.com.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s