Rentouttavaa Joulua herkkujen parissa!

Vietä joulu nauttien ruoasta ja herkuista hyvällä omalla tunnolla unohtamatta kuitenkaan kohtuutta kaikessa! Oma äitini on hyvä esimerkki säännöllisen ja kohtuullisen  ruokailun merkityksestä painonhallinnassa. Viimeisen kahden vuoden aikana hän on pudottanut painoaan säännöllisesti syömällä yhteensä 42,5 kiloa. Vuonna 2017 paino laski 30,5 kiloa ja tänä vuonna 12 kiloa tähän mennessä. Liikunnan osuus on ollut olematon sillä huonojen jalkojen vuoksi hän on erittäin liikuntarajoitteinen.

Aikaisemmin syöminen oli epäsäännöllistä, samoin ruoan määrä ja laatu. Viimeisen kahden vuoden ajan olen pitänyt huolta, että hän syö kuten minä eli viisi kertaa päivässä pääsääntöisesti….silloin tällöin useamminkin, mutta ei harvemmin…satunnaisten poikkeusten vahvistaessa säännön.

Vuonna 2017 ruokavalio oli säntillisempää ja herkkujen määrää säännöstelin tarkoituksella varsinkin alkuvuodesta. Herkkuja kuitenkin sai syödä, mutta ei joka viikko, eikä montaa pullaa kerralla. Tänä vuonna 2018 herkkuja on syöty suhteellisen paljon ja einesten määrä on hieman lisääntynyt aikaisemmasta, mutta säännöllisestä ruokailusta ei ole tingitty. Ruoka-annokset ovat olleet kohtuullisia, mutta ennemminkin suuria kuin pieniä. Nälässä ei siten ole tarvinnut olla äidin omien sanojenkin mukaan.

Tulevana joulunakin aiomme molemmat syödä kunnolla niin ruokaa kuin herkkujakin, mutta kohtuusuurina kerta-annoksina. Joulupöydässä santsataan, mutta muina päivinä syödään normaalit annokset….ainakin suurin piirtein.

Näin meillä, mutta jokainen tietysti toimii tavallaan….miten hyvältä tuntuu. Tässä vain yksi esimerkki heille, joilla on ongelmia painonhallinnassa, ja miettivät mitä jouluna uskaltaa syödä. Hyvää ja rentouttavaa Joulua kaikille!

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s